Palvelut

Palvelut yrityksille

Movili tarjoaa osaavaa asiantuntijapalvelua ja konsultointia yritysten erilaisiin tarpeisiin, kuten tarjousprosesseihin, uusien palveluiden käynnistämiseen, paikkaamaan väliaikaisia työntekijätarpeita sekä erilaisiin toiminnan kehitysprojekteihin. Alle on avattu muutamia keskeisiä palveluitamme, mutta ole rohkeasti yhteydessä, vaikka kaipaamaanne palvelua ei listalta löytyisikään. Mietitään yhdessä, mikä olisi juuri teidän yrityksellenne sopiva ratkaisu.

Toiminnan kehitysprojektit

Pieni tai suuri kehitystarve, projektisi on meille tärkeä. Usein yrityksen toiminnan puutteet tai haasteet on helpompi nähdä ulkopuolisin silmin. Movili auttaa yrityksiä esimerkiksi toiminnan prosessien kehittämisessä, sopivien teknologiaratkaisuiden hyödyntämisessä, henkilöstön osaamisen tunnistamisessa ja mahdollisessa toiminnan uudelleen organisoinnissa.

Uusien palveluiden käynnistäminen

Uusien palveluiden käynnistäminen vaatii organisaatiolta aina hyvää etukäteissuunnittelua, lisäponnisteluja ja joskus myös lisätyövoimaa. Movili avustaa uusien palveluiden käynnistämisen kaikissa vaiheissa. Tehtäviä voivat olla esimerkiksi käynnistysprosessin suunnittelu, rekrytoinneissa avustaminen, erilaiset projektin johtamis- ja koordinointitehtävät, käyttäjäkoulutusten toteuttaminen tai palvelun markkinoinnissa avustaminen.

Väliaikaiset lisäresurssit

Movililta apua erilaisiin väliaikaisiin työntekijätarpeisiin. Tarvitset sitten osa-aikaista johtajaa, määräaikaiseen projektiin lisäkäsiparia tai muutaman tunnin työhön tekijän, Movili on oikea taho ottaa yhteyttä.

Koulutukset ja esittelytilaisuudet

Movili auttaa yrityksiä erilaisten tuotteiden tai palveluiden esittelyissä ja koulutustilaisuuksissa. Kysy rohkeasti lisää.

Ota yhteyttä

Jätä viestisi yhteydenottolomakkeen kautta. Palaan sinulle mahdollisimman pian.

Vili Lehtinen

Puh. +358 45 176 4054

Email: vili@movili.fi

Ota yhteyttä